2020

Vuosi 2020...
On herättänyt paljon mietteitä, monenmoisia, työtä itsensä kanssa. Vuoden vastoinkäymiset ovat ajoittain tuntuneet ylipääsemättömille. Kiitos kuitenkin teille, ketkä olette olleet tukena ja kannustamassa ja apunakin jotta näistä syvistä vesistä on taas päässyt eteenpäin. Jossain vaiheessa myös tajusin, että onhan näitä vastoinkäymisiä ollut aiempinakin vuosina, mutta nyt tänä vuonna koronan vuoksi ei ole paljoakaan tullut vastapainoksi niitä ihania juttuja. Olimme jo ehtineet suunnitella porukalla joitakin näyttelyreissuja isommalla porukalla keväälle, kesälle mihelas-leiriä, haaveissa jo kangasti mahdolliset pennut tulevaisuudessa Gendalle... no, Gendan D-lonkan vuoksi pentuja ei ole tulossa. Tuon pettymyksen yli pääsin sillä, että herättelin henkiin aiemmat suunnitelmat Lilyn (Saahin Hetvikki) jalostuslainalle. Luusto oli lähes priimaa, luonnetestistä hienot 125p, yhteen näyttelyynkin pääsimme, turkittoman Lilyn kanssa ERI oli enemmän kuin uskalsin toivoa. Sulhokin oli jo katsottuna.. mutta, treffit eivät menneet ihan toivotusti, sillä pentuja ei vain tullut.

Kasvattieni ikääntymisen vuoksi myös luopumisen tuskaa oli, sanoimme jäähyväiset kahdelle J-pentueen sisarukselle, Juwanille ja Lunalle sekä kahdelle M-pentueen siskokselle; Saralle ja Ladylle.

Kaikesta huolimatta vuosi on kuitenkin kokonaisuutena ollut vahvasti plussan puolella, monia pienempiä kohtaamisia kasvattieni omistajien kanssa, yhteistyötä, kiitos kaikesta avusta mitä olen saanut❤️

Q-pentueen kokonaisuudessa aivan huikean hyvät luonnetestipisteet ovat lämmittäneet mieltä paljon. Mahdollisuus tehdä lähes täysin etätöitä, mikä on ollut aivan huippua niin koirien kuin itsenikin kannalta. Ihana on myös ollut seurata viimeisimmän, eli S-pentueen kasvua ja kehitystä, niin upealuonteisia nuoria koiria.

Loppuvuodeksi saimme laumaamme vahvistukseksi Pennin (M's Secret Love) , joka tuli meille hoitoon ja vauhti huushollissa lisääntyi melkoisesti tuon vauhtimimmin ansiosta...
..joten siis innolla ja vauhdilla kohti uutta vuotta...

17.11.

Suruviestin sain, on ollut aika sanoa jäähyväiset ihanalle
valkoiselle, rakkaalle Ladylle.

Pernakasvain ei antanut armoa.

Lämmin osanottoni ja voimia suuressa surussanne Maarit, kiitos hyvästä kodista jonka Lady luonanne sai.


Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän,
yht´äkkiä huomaa, se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja korvaamaton
ja kaipuu suuri, sanaton.


Hyvää matkaa sateenkaarelle, koirien maahan

Lepää rauhassa Lady❤️

R.I.P. Mihela's Moonlight Miracle 28.5.2011 -16.11.2020

13.11.
Voi että kuinka aika rientääkään, minulle niin rakas, upea Suzy täyttää tänään jo 4 vuotta. Mikä ihana rakkauspakkaus koko koira, täynnä iloa ja virtaa, hellyyttä, hymytyttö ❤️

25.10.
Minun ihana, rakas, lempeä Prinsessa Leia ❤️ täyttää tänään jo 7 vuotta. Kuinka aika kiitääkään, paljon ollaan vuosien varrella yhdessä koettu, toivon että meillä on vielä paljon, paljon yhteisiä vuosia edessä.
Lähetämme myös valtavasti rakkaita onnenrapsutuksia Leian sisarille, kaikille upeille P-pennuille, Gillalle, Hallalle, Milalle, Laskalle, Koutalle, Tsarmille ja Vihtorille ❤️.

Synttäripäivän aattona

Leia synttäripäivän aamuna

24.10.
Osallistuimme Gendan ja Suzyn kanssa karhutestiin Kuopiossa.
Molemmat tytöt toimivat aivan odotetusti, olisivat lopulta syöttäneet minut karhulle :)))
Mutta sain toivomaani infoa itselleni miten tytöt karhun suhteen toimivat ja se olikin päivän tarkoitus.

Gendan arvostelut

Suzyn arvostelut

18.10.
Olimme vihdoin luonnetestissä Q-pentueen poikien kanssa Maaningan Majalla, Tuomareina oli Jorma Kerkkä ja Leena Berg. Testipäivä oli todella kostea, vettä satoi lähes koko ajan, mutta eipä se meidän intoa lannistanut mitenkään. Vaatteita vaan enemmän päälle ja niillä mentiin. Testihän siirtyi koronan vuoksi keväästä syksyyn. Genda kävi testissä jo kesäkuussa (kun epäilin, että sen juoksu sattuu juuri tämän testin aikaan -ehti tosin juuri loppua ennen tätä testiä) Sairastumisen vuoksi Niina ei myöskään päässyt nyt tänne mukaan Oivan kanssa. Eli Oivan testiä odottelemme sitten myöhemmin. Mutta nyt siis mukana viisi kuudesta pojasta.

Testi meni jokaisen kohdalla aivan super-superhienosti, kertakaikkisen upealuonteiset pojat (mikä nyt oli toki tiedossa jo ennen testiäkin), tasaista oli, vaikka toki keskinäisiä erojakin oli. Alaskalla ja Bondilla oli hermot +2, mikä ilahduttaa suuresti!!

Varsinaiset pisteiden osa-alueet löytyy sitten jalostustietokannasta, mutta tässä loppupisteet:
Alaska 160p, laukausvarma
Bondi 190p, laukausvarma
Lucky 205p, laukausvarma
Aragorn 153p. laukauskokematon
Ati 155p, laukausvarma

Luonnetestivideot löytyy TÄÄLTÄ

Kuvat jäivät hiukan puutteellisiksi kun keskityin videoimaan testit ja etenkin kun vettä satoi eikä kameran kanssa ollut helppoa heilua sateessa.

Kokoonnuimme edelliseksi illaksi ja yöksi Siilinjärvelle Kirsuun, Alaska ja Oiva puuttuu tästä kuvasta: Vasemmalta: Johanna&Lucky, Kai&Aragorn, Nina&Bondi ja Sari&Ati.

13.10.

Tänään juhlitaan Viton ❤️ (Mihela's Icestar) 13-vuotissynttäreitä . Vito on vanhin kasvattini ja edelleen virkeä ja hyväkuntoinen ikäisekseen. Vitolla on aivan erityinen sija sydämessäni, koska tämä ihana herrasmies oli luonani hoidossa pidemmän jakson muutamia vuosia sitten.
Paljon onnenrapsutuksia Vitolle, olkoon päiväsi täynnä ihania juttuja ja paljon yhteisiä aikoja edessäpäinkin. ❤️

Haikeissa muistoissa mukana myös koko muu I-pentueen lauma, Aino, Ansa, Iines, Jade, Dali, Ice ja Pörri ❤️

7.10.
Tänään on jälleen juhlapäivä. Mihela's J-pentujen syntymästä on 12 vuotta.
Paljon rakkaita onnenrapsutuksia Miskalle ♥ ja Siidalle ♥ tähän juhlapäivään, ihania herkkuja ja mukavaa puuhaa omien ihmistenne kanssa. Olkoon teillä vielä paljon yhteistä aikaa jäljellä♥

Muistoissa mukana Jewel, Luna, Penni, Jawa ja Juvan. Onnea teillekin sinne jonnekin♥♥♥♥♥

Mennyt kevät ja kesä teki monelaisia muutoksia meidänkin koiraharrastuksiin. Muutamat kesälle suunnitellut näyttelyt peruttiin, luonnetestiä siirrettiin, peruin leirisuunnitelmat. Mutta toisaalta, kesällä on ollut paljon aikaa olla omien koirien kanssa, kulkea metsissä ja rannoilla, nauttia kiireettömästä olosta ja tehdä uusia suunnitelmia tulevaisuuteen. Niistä sitten myöhemmin... Vastapainoksi suru-uutisille joilta emme tänäkään kesänä ole välttyneet alla muutamia kuvamuistoja kesältä.

Jos kiinnostaa niin löydät enemmän kuvia koirista nettigalleriastani

4.9.
Shokkiuutinen tavoitti meidät, poissa on Sara. Niin yllättäen tuli lähtö, pari henkäystä ja niin lähdit sateenkaarelle, koirien maahan.
Hyvää matkaa Sara ♥

Tänä yönä marmoritaivas,
kaartuu kattona ylle maan.
Kuunvalon ja pilvien leikki,
sitä katsella yksin nyt saan.
Tuo hajonnut marmoritaivas
valuu huoneeseen valtoimenaan
Olet poissa viereltäni,
muttet sydämestäni milloinkaan

(Johanna Kurkela Marmoritaivas)

Tuula ja Hannu, lämmin osanottoni musertavan surun ja menetyksen keskellä. Kiitos kaikista näistä vuosista ja rakkaudesta mitä Saralle annoitte. Kiitos yhteistyöstä tämän "yhteisen" valkoturkkimme kanssa.

R.I.P. Sara (Mihela's Mysterious Moon) 28.5.2011 -4.9.2020

Klikkaa tästä kirjoittaaksesi tekstiä

"Aamulla ensimmäinen hento kuiskaus syksystä,
on rakkaan ystävän aika poistua.
Auringonpaiste sulatti päivän ja
raikas tuulenhenkäys toi muiston, jossa tuntui
tutun turkin pehmeys "

Lämmin osanottoni suuressa surussanne koko perheellenne Satu ja Sami. Kiitos hyvästä ja rakastavasta kodista jonka Lunalle annoitte.
Lunalle hyvää matkaa sateenkaarelle,
nyt on askel keveä taas.

Mihela's Jessamina 7.10.2008 - 14.8.2020

Lepää rauhassa Luna ♥

Klikkaa tästä kirjoittaaksesi tekstiä

27.7.
Lämpimät synttärionnittelurapsutukset ihanille N-pennuille Lumille, Niilalle, Hallalle, Usvalle, Kossille, Aslanille, Niilolle ja Vallulle, virallinen veteraani-ikä 8 vuotta tuli täyteen. Paljon mahtavia vuosia vielä tästä eteenkin päin teille kaikille "Gremlins2:lle" vieläkin on niin hyvin muistissa se valkoinen hurrikaanilauma pieniä valkoisia jotka täyttivät pikkumökkini iloisella, peräänantamattomalla tarmolla ♥♥ Muistoissa mukana myös Manu ♥

Klikkaa tästä kirjoittaaksesi tekstiä



22.7.

Tänään saimme suruviestin, poissa on ihana Juwan ♥
Jalat eivät enää kantaneet, vaikka mieli oli vielä virkeä.

Uni lempeä sinut sateenkaarisillalle vei. Hyvää matkaa Juwan, lepää rauhassa, nyt jalat kantaa jälleen.

Kiitos Pirre hyvästä kodista jonka Juwan luonanne sai, lämmin osanottoni ja halaus suuressa surussanne, ikävää kestää vielä pitkään, mutta aikanaan suru muuttuu lempeiksi muistoiksi ♥


Mihela's Juwan 7.10.2008 - 22.7.2020

Klikkaa tästä kirjoittaaksesi tekstiä

27.6.

LUONNNETESTI, Vieremä, tuomarit Jorma Kerkkä, Jorma Hynynen (ja harjoitusarvostelija)

Kevään luonnetestin peruunnuttua, sain testipaikan Gendalle Vieremälle. Gendan velipojat menevät syksyllä testiin, mutta epäilen Gendalla olevan juoksun juuri silloin niin ilmoitin sen testiin nyt jo aiemmin. Mukana oli myös valkkarityttö Lily (Saahin Hetvikki) Koska testialueelle ei ylimääräisiä henkilöitä edelleenkään päästetty, koronan vuoksi, ei ole testistä varsinaisesti valokuvia, onneksi se kuitenkin videoitiin.

Genda suoritti testin läpi hienosti suuremmin paineistumatta. Toki joissakin kohdin hiukan ihmetteli juttuja, se kun ei juurikaan ole ikinä joutunut ratkomaan yksin mitään ongelmia kun Leia ja Suzy on apuna. Siihen nähden olin niin supertyytyväinen neitosen suoritukseen. Eri osa-alueet olivat suurinpiirtein juuri kuten niiden arvelinkin olevan.

Gendan loppupisteet olivat 127, laukausvarma, ja niin ollen hyväksytty testi.

Osa-alueittain arvostelu meni näin:
Toimintakyky: +1a (Kohtuullinen)
Terävyys: +1b (koira joka ei osoita yhtään terävyyttä)
Puolustushalu: +3 (kohtuullinen, hillitty)
Taisteluhalu: -1 (pieni)
Hermorakenne: +1a (Hieman rauhaton)
Temperamentti: +2 (kohtuullisen vilkas)
Kovuus: +1 (hieman pehmeä)
Luoksepäästävyys: +3 (Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin)

Myös Lily suoritti testin hienosti, pisteillä 125, paukkuärtyisä, hyväksytty. (Paukkuärtyisä tuli siitä kun haukkui laukauksille, ei kuitenkaan laisinkaan pelännyt niitä. )

Luonnetestivideot löytyy TÄÄLTÄ

28.5.
Upea Mihela's M-tyttökaarti täyttää tänään jo 9 vuotta!! Jälleen ihmettelen mihin aika kiitääkään. Niin hyvin on vielä muistissa kesäinen kevätyö kun tämä tyttölauma Rosalle syntyi.
Paljon lämpimiä onnittelurapsutuksia Lady, Mette, Muru, Nekku ja Sara, toivon juhlapäiväänne paljon ihania asioita omien ihmistenne kanssa ja vielä paljon yhteisiä vuosia eteenkin päin.

Klikkaa tästä kirjoittaaksesi tekstiä



Huhtikuun lenkkiterveiset upeasta vanhasta metsästä.

Normiarki sujuu kuten arki usein ennenkin, etätyöpäivien jälkeen lähdetään luontoon ulkoilemaan ja ihmettelemään kevään edistymistä.

Vaihtelun vuoksi kotipihalla tehdään koirien kanssa erilaisia etsintäleikkejä ym aktivointia.

Koirat nauttii kun mamma on jatkuvasti etätöissä.

16.4.

Tänään rakkaat synttärionnittelurapsutukset lähtevät upeille O-pennuille; Jadelle, Kiralle, Lunalle, Mindille, Lunalle, Novalle ja Serolle, joilla tänään tuli täyteen 7 vuotta. Huippupäivää teille kaikille <3

6.4.

Rakkaat Nala ja Faro täyttävät tänään yhdeksän vuotta. Paljon onnittelurapsutuksia, ihanaa päivää omien ihmistenne kanssa, pitkiä lenkkejä, herkkuja, rapsutuksia.

Nala (Mihela's Lady In White) ja Faro (Mihela's Lion Heart)

Korona-aikana elämä soljuu meillä melkoisen samanlaisissa merkeissä kuin muulloinkin, koirat nauttivat lenkkeilystä. Muutama muutos toki on tullut; huhtikuun loppupuolelle suunniteltu Q-penteen luonnetesti siirtyi lokakuulle. Olin myös ilmoittanut Gendan Oulun näyttelyyn äitienpäivä-viikonlopuksi, sekin siis peruuntui.

"Kevät keikkuen tulevi..."

6.2.
Mihela's K-tytöt Wanda ja Luna juhlivat 10-vuotissynttäripäivää. Onneksi olkoon rakkaat, upeat tytöt, molemmat vielä loistokunnossa eikä ikä paina. Toivomme vielä paljon yhteisiä reippaita vuosia molemmille kaunottarille.

1.2.
Kävimme Q-pentueen kanssa luustokuvissa, Oiva olikin jo käynyt aiemmin kuvissa ja nyt oli mukana kaikki loput. Ei ollut tulokset nyt kovin odotettuja - iski kyllä melkoinen suru puseroon erityisesti Gendan D/C -lonkkatuloksesta. Gendan kohdalla tuo tulos lonkkien kohdalla tarkoittaa käytännössä sitä, että siitä ei koskaan tule äiti-koiraa. Olen kyllä murheen murtama ollut viime päivät. Niin Gendalla kuin kaikilla muillakin oli kyynärät aivan priimaa, Aragornin seän spondyloosi-piikit oli ikävin uutinen. Muitakin pieniä selkämuutoksia löytyi.

Ei ole helppoa ei... Tämäkin pentue on kyllä niin hienoluonteista porukkaa... No, keväällä sitten luonnetestiin, kokonaisuus on siellä kyllä 100 varmasti parempi. Ja niin hienoa, kun kaikki lähtivät kuviin, saa aina arvokasta tietoa niin omasta koirasta ja rodustakin, vaikka ei ikinä olisikaan mitään pentuesuunnitelmia.

Kaikkien tulokset löytyvät pentueen omalta sivulta sekä jalostustietokannasta.

14.1.
Oiva (Mihela's Quiet Braveheart) kävi luustokuvissa. Tulokset olivat hyvin äärilaidoilla... erityisen ikävä juttu on, että lonkat on todella huonot. Onni onnettomuudessa on, että kaikki muu on priimaa. Lonkat ei onneksi vielä ole vaivanneet ja toivottavasti tukihoidoilla ja hyvällä lihaskunnolla ei vielä pitkään aikaan vaivaisikaan.
Tulokset: Lonkat E/E, kyynärät 0/0, selkä: SP0 (puhdas), LTV0 (normaali), VA0 (normaali)

11.1.

Tänään juhlimme Q-pentueen 2-vuotis synttäreitä. Iältään virallisesti aikuisia, mutta mieleltään vielä kenties teinejä, etenkin minun oma Genda. Myäs Alaska tuntuu vielä iloiselle nuorukaiselle.

Paljon rakkaita onnentoivotuksia ja iloisia juttuja päiväänne Genda, Alaska, Aragorn, Ati, Bondi, Lucky ja Oiva

Genda

Alaska

Rakkaat 2-vuotiaat <3

4.1.



Meidän tyttölauma sai komean vahvistuksen Gendan velipojasta Alaskasta (Mihela's Quite Unique)

Alaska on aivan ihana, iloinen valkkaripoika, hyvin paljon samanoloinen kuin siskonsa Genda, avoin, ystävällinen, utelias ja vilkas.

Alaska asuu nyt toistaiseksi meillä, tulevaisuus on vielä hiukan auki, jääkö hän meille vai etsimmekö uutta kotia.



Vasemmalta: Alaska, Suzy, Leia ja Genda