2024

Messari 2024
Viikonloppuna 7.-8.12. oli jälleen vuoden viimeiset näyttelyt. Osallistuimme lauantaina Helsinki Winner- näyttelyyn kolmen mihelaksen voimin. Tuomarina toimi sveitsiläinen Hans Ulrich Häberli.

Mukana oli Genda, Lagota ja Lila. Lagota ja Lila olivat tuomarin mielestä hiukan liian kookkaita, molemmille siitä EH; Lagota AVO EH/4 ja Lila AVO EH. Genda sensijaan yllätti minut iloisesti, ollen AVO ERI/2, olimme välillä jopa keulilla, mutta harmillisesti viime metreillä tuomari vaihtoi Gendan toiseksi. Mutta olin kuitenkin niin hyvilläni tuostakin tuloksesta.

Sunnuntain Voittaja-näyttelyyn osallistui vain Lagota, ja jippii miten hienoilla tuloksilla; AVO ERI/1, SA, PN-4, vara-CACIB. Tuomarina Anita Al-Bachy Suomesta.

Kehän jälkeen, Genda, Lagota ja Lila

Avoimen luokan kehässä Genda, Lagota ja Lila

Kuva Juha Räsänen

Lagotan Voittaja-näyttelyn arvostelu sunnuntailta

9.11.
JOXI (RTK1, RTK2, RTK3 Mihela's Take A Chance On Me) osallistui tänään ensimmäistä kertaa rallytokon MES-luokkaan Joensuussa hiukan "vahingossa" kun lähti ennakkosuunnitelmista poiketen tuuraamaan "isoveli" Jarrea. Parin viikon harjoittelun jälkeen 6:sta uudesta liikkeestä 4 olikin kisaradalla, niistä Joxi suoritti 3 ilman virhepisteitä. Lopputuloksena hienosti hyväksytty tulos 76 pisteellä.
Järjestäjänä Pohjois-Karjalan seurakoirat, tuomarina Heli Kelhälä.

ONNEKSI OLKOON TEIJA JA JOXI!!!

Kuva: Marika Leppänen Photography

26.10.
Huippu-uutisia terveysrintamalta. Kasvattajan ilonpäivä!!
Hepun (Mihela's Ultra Cool Dude) terveystulokset ovat täyttä priimaa.
Lonkat A/A, kyynärät 0/0, olkapäät terveet, selkä: LTV0, VA0, SP0.

25.10.
Juhalan aika, meidän P-pentueen Gilla, Mila, Vihtori ja Tsarmi viettävät tänään 11-vuotissynttäreitä. Kaikkea hyvää, paljon rapsutuksia, herkkuja, ja paljon yhteisiä päiviä omien ihmistenne kanssa.
Muistoissa myös Halla, Laska, Kouta ja minulle niin rakas oma Leia. Onnea teillekin sinne jonnekin

Joxi (RTK1 RTK2 RTK3 Mihela's Take A Chance On Me) rallaili tänään 12.10. upeasti menolipun rallytokon MES-luokkaan voittajauokan tuloksella 81pistettä. �� Järjestäjä: Joensuun Agilityurheilijat Tuomari: Fiia-Maria Kivioja Kuva Teija Heinonen

12.10. Luonnetestissä 6 U-pentua Jyväkylässä, Nelospirtillä.
Tuomareina oli Kerkkä ja Hynynen.

Saa taas olla niin rinta rottingilla kasvattajana, niin hienoja tuloksia tuli karvaisilla lapsilla luonnetestissä.

Ja lämmin kiitos taas kerran mun kasvattien ihanille omistajille kun lähdette mukaan näihin yhteisiin tapaamisiin. Sen lisäksi että on mahtavaa tavata porukalla, on myös niin mielenkiintoista nähdä samassa testissä koirat niin voi vertailla niiden keskinäisiä tuloksia helpommin.
Harmillisesti Lagotan kohdalla se säpsähteli hiukan liikaa laukauksille ja muutoin varsin mallikkaasta testistä huolimatta tuli hylky laukausalttiuden vuoksi. Mutta kuten tuomaritkin totesivat, ongelma ei ole suuri, eli nyt hiukan harjoitusta ja sitten uudelleen testiin. Koirien osa-aluepisteet löytyy koiranetistä.
Alla Esa Jokisen hienoja otoksia testistä.

Odi - Mihela's Unbelievable Ulysses 172 pistettä, laukauskokematon, hyväksytty

Heppu - Mihela's Ultra Cool Dude 205 pistettä, (hermot +2!!) Laukausvarma, hyväksytty

Armas - Mihela's Unique My Northern Star 90 pistettä, laukauskokematon, hyväksytty

Sohvi - Mihela's Unforgettable Love 157 pistettä, laukauskokematon, hyväksytty

Lagota - Mihela's Unchain My Heart 157 pistettä, laukausaltis, hylätty

Lila - Mihela's Unique Spirit Of Love 155 pistettä, laukausvarma, hyväksytty

1.10. Jälleen surua.

Minun Gendan ihana, upea äiti, Mindi on tänään lähtenyt sateenkaarelle.

Mindi on yksi niistä kasvateistani joka on ollut enemmän läsnä elämässäni ja tuntuu että suru on taas musertava.
Kiitos Jenna niin hyvästä kodista jonka annoit Mindille ja ansiostasi upea Mindi pääsi loistamaan myös näyttelykehissä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Lämmin osanottoni suureen suruusi ja menetykseen.
Kiitokset myös Marille ja Lauralle, myös teillä Mindi oli rakastettu ystävä, vaikka elämä veikin eri poluille.


Jäähyväisten hetkellä käy suru myrskynä sisällämme.
Tuulen pauhussa kaipauksemme tuska,
sateen raskaassa juoksussa kyyneltemme virta.

Kunnes taipuu tuuli lempeäksi kuiskaukseksi,
sammuu sade pisaroiksi seiteille
ja solisee myrskyn voima kirkkaana purona.

Silloin kuljet kevein tassuin tuonelan kostealla nurmella.
Täytät keuhkosi syksyn kirpeydellä.
Ja kaukaa kuulemme kaikuna haukkusi

Minä elän!

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ Hyvää matkaa sateenkaarelle Mindi rakas ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Mindi (FiMva, Fi VMva, LT VMva, HeWv-21, VV-21 Mihela's Original Diamond) 16.4.2013 - 1.10.2024

21.9. Hyvinkää, Kaikkienrotujen näyttely, Tuomari Marianne Holm Larnemaa
Mandi (Mihela's True Diamond) AVO EH/1

15.9. Jyväskylä, ryhmänäyttely, tuomari Martin König, Sveitsi

Odi (Mihela's Unbelievable Ulysses) osallistui toista kertaa näyttelyn avoimeen luokkaan ja kuinka ollakaan, kovassa seurassa voitti urokset!! Tuloksena upeasti AVO ERI/1, SA, PU1, VSP, SERT
ONNEKSI OLKOON ODI JA KOTIJOUKOT!!!!

14.9. Luonnetesti Vieremä, tuomarit Kerkkä ja Hynynen

Cosmo (Mihela's Unique Chrming Beast) kävi luonnetestissä ja kovasti nuorta miestä vieä jännitti testi kun ei "isoveli" ollutkaan mukana ratkomassa pulmia. Mutta kaikesta jännittämisestä huolimatta Cosma suoritui testistä omin jaloin vaikka homma selvästi hermostuttikin. Tuloksena 10 pistettä, laukausvarma, hylätty. Testin voi myöhemmin uusia mikäli haluaa.

Kelkalle meno puhallutti melkoisesti, "ihme mörkö" tuumasi Cosmo :))

7.9.
WAU millainen kiva lauantai meillä olikaan!! Osallistuimme neljän mihelaksen voimin valkkariyhdistyksen ensimäiseen omaan erikoisnäyttelyyn Espoon Marketanpuistossa. Tuomarina toimi Paula Heikkinen-Lehikoinen.

Sää oli helteinen, paikka kaunis ja paljon oli upeita valkkareita ilmoitettu ekaan omaan erkkariin (yli 80)

Meidän päivä tulosten osalta oli ErittäinHyvä, eli kaikki virallisessa luokassa kisaavat saivat EH:n, arvostelut olivat ihan kohdillaan. Epäviralliseen turistiluokkaan osallistui Gendan veli Bondi. Koska virallisiin luokkiin osallistui vain kolme, emme valitettavasti saaneet kasaan kasvattajaryhmää tällä kerralla.

Iltapäivällä tuli sitten ihan huippusuper ihana uutinen, Maxi (JV-22 Mihela's Touch Of White Gold) suoritti luonnetestin hyväksytysti ja niin ollen meillä on uusi Mihela's muotovalio!! Onnea valtavasti Hanna ja Maxi!!

Ja päivän päätteeksi sain vielä ilouutisen; Joxi (RTK1, RTK2 Mihela's Take A Chance On Me) aloitti kisauransa rallytokon VOITTAJA-luokassa upeilla tuloksilla; Aamukisassa VOI HYV. 93p 2.sija
iltapäivön kisassa VOI HYV. 95p ja LUOKKAVOITTO!! Paljon Onnea Teija ja Joxi!!!

Kyllä pitää taas todeta että olen niin ylpeä ja kiitollinen näistä monipuolisista upeista kasvateistani ja heidän ahkerista omistajista!!

Bondi osallistui epäviralliseen turistiluokkaan. Sijoitus hienosti kolmanneksi!

Hepulla oli ensimmäinen näyttely, poika esiintyi rauhallisesti ja hienosti.

Olin niin iloinen miten hienosti Genda jaksoi esiintyä pitkän helteisen päivän loppupuolella!

Lila oli tällä kerralla kehässä isänsä omistajan Hanna kanssa. Ja hienostihan se sujui, vaikka meinasi väsymys jo iskeä välillä Lilalle.

Maxi ja Hanna luonnetestissä, 123p hyväksytty!! Onneksi olkoon Hanna ja Maxi!!

Joxi upean Rallailupäivän jälkeen; voittajan on helppo hymyillä!! Onnea Teija ja Joxi!!!

24.8.

Mikkelin ryhmänäyttely, tuomari Alvar Ristikivi Viro

Lagota (FiJMva Mihela's Unchain My Heart) osallistui ekaa kertaa avoimeen luokkaan ja WAU, millä tuloksella, ERI1, SA, PN-1, SERT, ROP, eli niinollen Lagota sai viimeisen SERTinsä ja nyt sitten luonnetestiä odottelemaan.

SUPERHUIPPUA!!! ONNEKSI OLKOON JENNA JA LAGOTA!!

Lagotan kuvat Marika Leppänen

U-pentueesta jo kolme on käynyt luustokuvissa loistavin tuloksin.

Mihela's Unique Spirit Of Love "Lila" lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, SP0, VA1 (pieni ylimääräinen kylkiluu) Lilalla myös terveet silmät.

Mihela's Unchain My Heart "Lagota" lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, SP0, VA1 (pieni ylimääräinen kylkiluu)

Mihela's Ultimate Superstar "Utu" lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, SP0, VA0.

T-pentueen Mihela's Tale Of Light "Martta" kävi silmäpeilauksessa ja sydänkuuntelussa, molemmat kunnossa, silmät terveet, eikä sydämestä kuulu sivuääniä.

10.8.
Ati (BH Mihela's Quite Good Attitude) suoritti Muhoksella pelastuskoirien perushakukokeen hyväksytysti. Onneksi olkoon Sari ja Ati, olette huipputiimi!!

2. -3.8 SAWO SHOW

Perjantaina SwoShowssa oli kaikkien rotujen näyttely, mukana oli mihelaksista Genda ja Lila.
Tuomarina toimi Markku Kipinä.
Molemmat tytöt esiintyivät avoimessa luokassa ja saivat EH:n (ErittäinHyvä) ja sijoitukset neljän koiran luokassa oli Genda toisena ja Lila kolmantena.

Lauantaina oli Nord-näyttely ja kehässä esiintyi vain Lila. Tänäänkin EH tuloksella, sijoitus toiseksi.
Tuomarina oli tanskalainen Michael Laub.

Lila kehässä lauantaina

Lilan arvostelu lauantaina

Genda ja Lila avoimen luokan kehässä perjantaina

Gendan arvostelu perjantaina

Lilan arvostelu perjantaina

Genda ja Lila tyytyväisinä kun oltiin kotiin lähdössä

27.7.
Jälleen suuri juhlapäivä, viisi "Ännää" täyttää tänään jo 12 vuotta!! Paljon onnea Halla, Usva, Kossi, Niilo ja Vallu!! Kaikkea ihanaa tähän päivään! Olkoon elonpäiviä vielä paljon edessäkin päin!!
Muistoissa mukana Aslan, Manu, Lumi ja Niila.

21.7.


Maxi (Mihela's Touch Of White Gold) kävi karhutestissä.


Sai suorituksestaan aplodit päivän parhaana suorituksena.

Arvostelu vieressä. Eipä olisi parempaa arviointia voinut saada.
Kerrassaan hienoa Hanna ja Maxi!!
Onneksi olkoon!!


Maxi oli sitä mieltä että minun mammaa et muuten kyllä syö!!

16.7.

Vain viikko ehti kulua edellisestä suruviestistä, kun jälleen suru koskettaa.

Tänään on Nova lähtenyt sateenkaarelle rakkaidensa saattelemana. Selkä alkoi vaivata Novallakin liikaa.
Voimia surussanne Linda ja perhe sekä Pia.
Lämmin kiitos hyvästä elämästä minkä Nova sai kanssanne viettää.

"On kaipuuta, jota mitkään teot
eivät voi täyttää.
On rakkautta joka ei vaadi
muutakuin sydämen hiljaisuutta."

Hyvää matkaa sateenkaarelle Nova Rakas

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

RIP Mihela's Our Beloved "Nova" 16.4.2013 -16.7.2024

9.7.

Sain suruviestin. Kouta, Leian veli, on lähtenyt sateenkaarelle. Myös Koutalla selkä alkoi vaivata liikaa, eikä elämä enää ollut mukavaa.
Kiitos Hannu ja Mari hyvästä ja rakastavasta kodista jonka Kouta luonanne sai.

"Taivaan linnut,

tuulet maan

seuraksesi sinne saat.

Kipua sä tunne et,

hiljaisuutta kuuntelet."

Hyvää matkaa Kouta rakas, vie Leialle terveiset

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

RIP Mihela's Power Of Icestorm 25.10.2013 - 9.7.2024

7.7.
Näyttelyissä Mihelaksista esiintyivät Mandi Helsingin kesänäyttelyssä ja Cosmo Oulun näyttelyssä.

Mandi odottelee kehään pääsyä sateelta suojassa

6.7.
Olimme jälleen porukalla Tuusniemen näyttelyssä. Tänään mukana oli kolme Mihelasta, Odi uroksissa sekä Lila ja Genda nartuissa. Voi taas olla tyytyväinen ja ylpeä omista kasvateista, kaikki esiintyivät hienosti. Arvostelut oli kaikilla hyvät :)
Erityisesti Odin upea tulos, PU-4 ja SERT lämmitti mieltä.
Myös molempien tyttöjen ERInomaisiin avoimessa luokassa olin tyytyväinen.
Lila AVO ERI/1 ja Genda AVO ERI/3

Odin ensimmäinen SERT

5.7.
Meillä on jälleen aihetta juhlaan, kun nuorimmainen pentueemme täyttää 2-vuotta.
Onneksi olkoon upeat Uut!! Toivotamme teille kaikille paljon herkkuja, rakkaita rapsutuksia ja monta iloista hetkeä omien ihmistenne kanssa.

30.6.

Minun ihana, pieni suuri koira, rakas kainaloinen, Cara täyttää tänään jo kolme vuotta!!
Maailman rakkain pikku kooki ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Cara (Kanervakankaan Muumimamma)

Menneellä viikolla meillä oli juhlan aihetta kahteen kertaan, kun kaksi meidän pentueista juhlivat synttäreitään.

12.6. S-pennut täyttivät 5 vuotta ja

13.6. T-pennut juhlivat 3-vuotissynttäreitään.

Onnea, iloa, herkkuja, hauskoja leikkejä kaikille rakkaille karvalapsillemme !!!

ONNEA T-pentueen tytöt Mandi, Martta, Priida ja Thelma sekä pojat Maxi, Jero. Ikaros, Ristomatti ja Joxi. Muistoissa mukana myös Tinkerbell.

Onnea S-pentueen tytöt Stella, Alba, Penni, Willa ja Freya sekä pojat Milton Pyry, Sky ja Zorro

9.6.
Joxi (Mihela's Take A Chance On Me) osallistui Lieksassa Pielisen Aktiivikoirat ry:n järjestämiin rallytokokisoihin. Tuomarina toimi Iiris Harju.

Aamupäivän kisoissa tuloksena AVO 86 pistettä, iltapäivän kisoissa AVO 92 pistettä, sijoitus 2. ja niinollen RTK2 koulutustunnus, sekä siirto voittajaluokkaan.

ONNEKSI OLKOON TEIJA JA JOXI

3.6.

Suuri suru jälleen kun jouduin hyvästelemään rakkaan mustan kissapoika Elmerin autuaammille hiirenmetsästysmaille. Hyvää matkaa pieni Elmeri, on niin ikävä, kainalossani on tyhjä tila jonka jätit jälkeesi.

"Nyt on aika
viimeiseen tiimaan.
Tähän päättyy paljon hyvää.
Paljon kaunista.
Tän täytyy mennä näin,
vaikka tahtoisin kieltää,
koittaa säilyttää.
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää"

R.I.P. Elmeri 25.4.2009 - 3.6.2024

Eri yhdistykset palkitsevat edellisvuoden ansioituneita kisaajia niin myös Suomen Valkoinenpaimenkoirayhdistys.

Vuonna 2023 Team Mihela's voitti parhaan näyttelykasvattajan palkinnon 22 pisteellä!! Ihan SUPERIA
Tämähän ei mitenkään ole mahdollista ilman mahtavaa porukkaa ja yhteishenkeä, halua osallistua porukalla erilaisiin näyttelyihin, milloin missäkin.
Vuoden aikana saimme esittää kasvattajaryhmän 5 kertaa, vain kerran
jäimme ilman KP:ta, kaikilla muilla kerroilla olimme Rotunsa Paras
-ryhmä. Kolmella kerralla sijoituimme myös Best In Show-kehässä,
kahdesti kolmanneksi, kerran toiseksi. Ja vuoden kruunasi upea
ROP-kasvattajaryhmä neljän ryhmän joukosta Messarin Voittajanäyttelyssä.
Rymiin osallistui vuoden aikana 8 eri kasvattiani, junioreista veteraaneihin!

KIITOS KOKO TIIMILLE että mahdollistitte tämän!!!

Vuoden näyttelykoirakisassa FiJMva Mihela's Unchain My Heart (Lagota) tuli jaetulle neljännelle sijalle!
Onnea Jenna ja Lagota!

Valkkariyhdistyksen
kisassa sijoittui vielä Lucky (BH, TK1, JK2 Mihela's Quiet Lucky One)
upeasti toiseksi parhaaksi jälkikoiraksi palveluskoirajäljellä!!
Onnea Johanna ja Lucky.

Oulun näyttelyn BIS3-ryhmässä mukana Genda, Lila, Luna ja Cosmo

Erikseen pitää vielä hehkuttaa Luckyn muitakin upeita saavutuksia; eli Luckyn vuosi 2023

- Valkoistenpaimenkoirien jäljen rotumestari
- Valkeakosken kennelkerhon paras palveluskoira
- Toijalan seudun kennelkerhon paras palveluskoira
- Valkoistenpaimenkoirien toiseksi paras jälkikoira

Onneksi olkoon Johanna ja Lucky upeista sijoituksista, olette tehneet hyvää työtä!!

25.-26.5. viikonloppuna kasvattajaa hellittiin loistavilla näyttelytuloksilla.

Lagota (Mihela's Unchain My Heart) oli Joensuussa Suvi-Karelia näyttelyssä sekä lauantaina kansainvälisessä näyttelyssä, että sunnuntaina kaikkien rotujen näyttelyssä mukana.
Ja niin hienoilla tuloksilla;
Lauantaina NUO ERI/1, SA, PN-1, VSP, CACIB (Tuomari Leni Finne)
Sunnuntaina NUO ERI/1, SA, PN-1, VSP (Tuomari Tino Pehar)
ONNEKSI OLKOON JENNA JA LAGOTA!!!!

Mandi (Mihela's True Diamond) esiintyi sunnuntaina Nurmijärven ryhmänäyttelyssä samoin hienolla tuloksella
AVO ERI/1 (Tuomari Bruno Nodalli, Italia
Onnea Heidi ja Mandi

Upea Lagota - ONNEKSI OLKOON!!!

Mandi sai hienon arvostelun, ja kuvassa tyylinäyte upeista liikkeistä !

Mandin upeat liikkeet kehässä

18.5. Haminan näyttelyssä esiintyi Lila (Mihela's Unique Spirit Of Love)

Ja niin hienolla tuloksella, NUO ERI/1, SA

Onneksi olkoon Anne, Juha ja Lila!!!

Menneellä viikolla oli useampi kiva tapahtuma. Hiukan leikkimielellä ja myös vakavampien asioiden tiimoilta.

9.5. Helatorstaina Lila (Mihela's Unique Spirit Of Love) kävi Vehmersalmen Match-Showssa harjoittelemassa kehäesiintymistä tulevaa näyttelyä ajatellen ja hienostihan esiintymiset meni, kun tuloksena oli sinisten neljäs-palkintosija. Koiria mätsäsrissä oli n. 120 eli ihan oli suuren urheilujuhlan tuntua.

Samaan aikaan toisaalla Penni (Mihela's Secret Love) antoi oman arvokkaan panoksensa luovuttamalla verta.
Se mikä nyt tekee tuosta kerrasta mainitsemisen arvoisen, on että Penni sai Verenluovuttajasankarin tittelin kun nyt oli 10. kerta kun Penni luovutti verta ja osallistuu näin lajitovereidensa hengenpelastukseen.

Helatorstaina vielä Joxi (Mihela's Take A Chance On Me) korkkasi RALLYTOKON avoimenluokan hienolla tuloksella 95pistettä ja sijoituksena 3/14. Onnea Teija ja Joxi!!! Kisat olivat Pohjois-Karjalan Seurakoirayhdistyksen järjestämät ja tuomarina oli Kirsi Petäjä.

11.5. hienon viikon päätteeksi Ati (Mihela's Quite Good Attitude) suoritti Pelastuskoirakokeen perusjäljen hyväksytysti. Kylläpä olen ylpeä teistä Sari ja Ati, Onneksi olkoon!! Upeaa ja niin tärkeää työtä teette. Ati sai myös loistavan arvostelun.

Anne ja Lila mätsärissä harjoittelemassa näyttelyitä varten ja ihan hienolla tuloksella.

Penni verenluovuttajasankari

Joxi ja Teija rallailivat ensimäistä kertaa avoimessa luokassa hienolla tuloksella 95p sijoitus 3/14

Ati maastossa

Atin upea arvostelu

28.4.
Bondi (Mihela's Quickly The Best) kävi haukkumassa konesutta, eli susitestissä.
Ihan fiksusti poika käyttäytyi suden läsnäollessa, ei ottanut mitään yltiöpäisiä riskejä. Muttei myöskään pennut, haukkui vain ei toivottua tyyppiä, välillä omistajan viereltä, välillä edestä.

"Minun mammaa et syö!"

16.4.

Välillä juhlien vuoro! Tänään onnittelemme meidän upeaa
O-pentuettamme 11-vuotissynttäreiden johdosta, eli Hailuodon Lunaa, Mindiä, Rovaniemen Lunaa, Novaa ja Seroa.

Olkoon päivänne täynnä iloa, menoa, herkkuja ja rapsutuksia! Ja vielä paljon lisää yhteisiä päiviä omien ihmistenne kanssa.

Onnenrapsutukset myös Jadelle ja Kiralle sinne jonnekin, olette rakkaita muistoissamme!

13.3.

Minulle niin suunnattoman rakas valkoturkkini, Prinsessa Leia on tänään jatkanut matkaansa kohti uusia ulottuvuuksia; sateenkaarelle, koirien maahan.

Ikävä ja suru on musertava. Leia oli omalla erityisellä, herkällä tavallaan koira jonka kanssa minulla oli niin syvä yhteys, sen katse puhui suoraan sydämelleni. Leia ei ollut "jalostuskoira", vaan Rakas Ystävä , jota parempaa on vaikea kuvitella.

Astuin kyytiin iltasoihdun,
avaruuteen kulkemaan.
Anteeks anna että poistun,
luokses jää sydämeni asumaan.
Avaruuden tähtihaasta
tassullani vilkutan,
ikiunen ihmemaasta
viestin kerron rauhaisan.
(Birgit Ahokas)


♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
Lepää rauhassa Leia rakas
Voima kanssasi

♥ ♥ ♥ ♥ ♥

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Mihela's Princess Leia 25.10.2013 -13.3.2024

8.3.
Ja taas tuli itkujen aika, kasvateistani tällä hetkellä vanhin, eli M-pentueen Nekku saateltiin tänään sateenkaarelle. Takapään heikkous vei voiton, vaikka mieli oli vielä virkeä.

Lämmin osanottoni Sanna teidän perheelle surussanne ja kiitos hyvästä kodista jonka Nekku luonanne sai.

"Taas valo viiltää taivaanrantaa,
se päivän yöstä erottaa.
On tullut aika pois se antaa,
jota niin paljon rakastaa."

Lepää rauhassa Nekku rakas,
hyvää matkaa sateenkaarelle

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Mihela's Misty Morning "Nekku" 28.5.2011 - 8.4.2024

4.3.
Suru-uutisia jälleen, taas hiukan yllättäen oli tullut aika jäähyväisille. Kiran kohtaloksi tuli pernakasvain.

Lämmin osanottoni Pia koko perheellenne ja kiitos kodista jonka Kira luonanne sai.

"Alla taivaankaaren tumman uinuu maa,
pitkän päivän touhut nyt jo nukuttaa.
Nyt hiljaa silmäs sulje ja pääsi pieni paina
nyt unenkeijun kainaloon"

Hyvää matkaa sateenkaarelle, lepää rauhassa
Kira rakas
♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Mihela's Odyssey For Love "Kira" 16.4.2013 -4.3.2024

2.-3.3.
Lagota (Fi JMva Mihela's Unchain My Heart) ja Jenna piipahtivat näyttelyreissulla Latviassa.
Lauantaina Lagota oli narttujen kolmas saaden myös vara-CACIBin ja sunnuntaina tuloksena oli ERI

Lagota ja Jenna harjoittelee ennen reissua

6.2.
Saapui suru... Poissa on upea Jade, minun Suzyn ihana äiti. Hiukan yllättäen, vaikka ikä jo jotain vaivoja toikin. Voimia Heidi teidän perheelle suuressa surussanne ja menetyksessä -Jade oli upea ystävä, kaikessa mukana oleva luottokoira. Kiitos että Jade sai olla juuri teidän koira. Jaden myötä saimme kokea monia upeita hetkiä.

Hyvää matkaa sateenkaarelle, koirien maahan Jade rakas, lepää rauhassa - kiitos ihanasta tyttärestä jonka sinulta sain.

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

"Niin kaunis on hiljaisuus.
Ja kauniimpaa on kaipaus
Kun muistoissa hetken olla saa
Silmän isku on ikuisuus"

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

FiMva, FiVMva, V-17, HeW-22, V-22, VV-22 Mihela's Outshine Glory "Jade" R.I.P. 16.4.2013 - 6.2.2024

11.1.
Uusi vuosi alkaa jälleen juhlien merkeissä, minun rakas pikkukirppu Genda ja koko ihana Q-pentue täyttää jo kuusi vuotta!
Olkoon päivänne täynnä kaikkea kivaa, leikkejä, lenkkejä, herkkuja ja helliä rapsutuksia!!

Genda, 6-vuotias kaunottareni

Onnea upeat Quut; Genda, Alaska, Aragorn, Ati, Bondi, Lucky ja Oiva